Kuva lotta Facebook
Kuva
Kuva
KuvaKuvaKuvaKuva
Kuva
LottaEtusivunaviArkistonaviGallerianaviTaiteilijanaviAnsioluettelonavi
Kuva
nakymaton Otsikot   Otsikko
nakymaton Jälleen uusi vuodenkierto!
12. tammikuuta 2018

Loppuvuosi kului uusia jouluisia painotuotteita suunnitellen sekä uusia mustepiirroksia maalaten. Marraskuun aikana valmistuikin kaikkiaan kolme uutta joulukorttia! Tunnelmallisen ”Valo” -kortin jälkeen leikkisä ”Tontun uni” ja "Lahjahevonen" syntyivät vaivatta.

Lahjahevonen

Syksyllä kiertelin valoisissa aamunhuurteisissa metsissä, kuvaten ideoita YÖPAKKASIA -sarjaan. Lokakuiset, kesäsijoilleen kuivuneet koiranputket olivat kuin taideteoksia jo itsessään, joten valokuvaamani ideat pääsivät teoksiin melkein sellaisinaan.

Yöpakkasia

Näitä runollisien kepeitä teoksia on tulossa vielä useita lisää, mutta esimakua sarjasta on nähtävillä galleriassa.

Nevanan verkkokauppaan on lisätty uusi Taide- ja painotuotteet -osio, josta on tilattavissa suunnittelemiani postikortteja sekä muita laadukkaita painotuotteita sitä mukaan kun niitä valmistuu.

Lupaukset täyttävää vuotta 2018!

» Lue lisää päivityksiä arkistosta


  Lotta 2017 kuvannut Annie Mink

Tervetuloa kotisivuilleni!                

Sivuilla on esillä kuohuntaa, kuvia ja tietoa teoksistani sekä tekniikoista, työskentely-tavoistani ja välineistä joiden avulla ne on saatettu lopulliseen muotoonsa. 

» Taiteilijaesittely

nakymaton Otsikko   Otsikko   Otsikko
nakymaton Kuva

Taidegrafiikka

Taidegrafiikan menetelmien tarkoituksena on tuottaa useita vedoksia samasta aiheesta erilaisille mustetta imeville papereille ja pinnoille.

Taidegrafiikka »


  Kuva

Maalaukset

Maalaaminen toimii vastapainona taidegrafiikalle. Maalatessa on luontevinta käyttää suurta pohjaa ja villisti rakennella muotoja ja sävyjä. 

Maalaukset »


  Kuva

Piirrokset

Tussipiirroksissani käytän nestemäistä japanilaista mustaa tussia sekä hyvin ohutta pensseliä, jolla levitän tussin joko yksinään tai veden avulla paperille.

Mustepiirrokset »
nakymaton Otsikko   Otsikko
nakymaton Taidegrafiikan viehätys
Silmät valuvat täyteen ja vuotavat aiheet ulospäin.

Taidegrafiikan jälki ja työmenetelmät sopivat parhaiten tulkitsemaan minua. Sen viehätys oleilee sen arvaamattomuudessa. 

Luonnoksen matka valmiiksi teokseksi on vieras aina siihen saakka kunnes se on kulkenut koko polkunsa mielen poimuista lopulliseksi teokseksi. 

Taidegrafiikka ei koskaan anna täysin haluttua lopputulosta, vaan on kesytöntä ja odottamatonta. Se kietoo teoksiin omia pieniä virheellisyyksiä, joiden ansiosta pinnat paljastuvat käsintehdyiksi.

Usein epäonnistumiset ja hajamielisyydet johtavat tulokseen joka on jopa toivottua parempi. Tieto eri tekniikoiden käyttömahdollisuuksista antaa taidegraafikolle keinot muodostaa pintoja, jotka palvelevat parhaiten kunkin kuvan sisältöä.

» Katso taidegrafiikkaa


  Siveltimen sointi
Alaston pellava vaatii saada maalia peitokseen.

Maalaaminen toimii vastapainona taidegrafiikalle. Grafiikassa suosin teoksen suhteellisen pientä kokoa, mutta maalatessa on luontevinta käyttää suurta pohjaa ja villisti rakennella muotoja ja sävyjä. 

Maalausvälineinä käytän akryylimaaleja ja erikokoisia pensseleitä, pyyhkeitä, kehoa – kaikkea millä maalia voi levittää kankaalle tai pyyhkiä siitä pois.

Maalauspohjani valmistan mieluimmin itse. Taulunpohjakankaana käytän yleensä hieman rosoista, pellava- tai juuttipohjaista kangasta. Karkeassa pellavakankaassa ilmenee sille ominainen rosoinen luonne, solmukohdat ja pinta, joka tuo kauniin, uniikin struktuurin värin pedille.

Pohjan itse valmistamalla myös maalauksen koko on haluamani. Kiilapuihin pingotettu alaston pellava vaatii saada maalia peitokseen. Kun pohja on viritetty, on sitä mahdollista siveltimellä soitella, melodiaa muodostella.  

» Katso maalaustaidetta


Lotta Nevanperä